Skip Ribbon Commands
Skip to main content
kauhajoenruokamessut7-992007

Hae

 
HAE

Configuration panel
Kauhajoen ruokamessut 7.-9.9.2007
 
Ruokamessut2007
Kauhajoen Ruokamessut pidettiin tänä vuonna viikkoa myöhemmin perinteisestä ajankohdasta. Ajankohta tuntui olevan parempi kuin viime vuonna; tänä vuonna kävijöitä oli heti perjantaiaamusta lähtien. Tosin kävijöistä aika suuri määrä oli opiskelijoita mutta mukaan mahtui myös muita. Samaten lauantai alkoi heti aamusta vilkkaana ja ihmisiä riitti noin kello 15.30 jonka jälkeen messut hiljenivät täysin.Kävijöitä oli yhteensä noin 14.000.
 
 
Meille messut toimivat ihan hyvä näyttäytymispaikkana ja loppujen lopuksi esitteitä meni yllättävän paljon ja ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita alueemme tarjonnasta. Paikalla henkilöillä edustettuina olivat meidän lisäksi Vaasan kaupunginteatteri ja Härmän Kuntokeskus.
Ensi vuonna kannattaa taas olla mukana, varsinkin jos tapahtuma jatkaa uutta nousuaan muutaman laskuvuoden jälkeen. Messualueen uudistus toimi hyvin, uudet teltat olivat huomattava parannus entiseen. Kuulutuksiin pitää messujärjestäjän kiinnittää hieman huomiota, lähinnä ruotsinkielen suhteen.